Hyponeitsyys menetetty

Tässä on Maija. Maijaa jännittää

Tässä on Sanna. Sanna unohti aurinkolasit.

Nyt on ekaa kertaa käyty hypokoirakoulutuksessa. Asiat, jotka minua etukäteen jännittivät eivät tokikaan liittyneet siihen miten Maijan kanssa omaksumme uutta tietoa ja millaisia ihmisiä siellä olisi. Ehei, eniten minua jännittivät nämä asiat:

1. Se, että piti herätä viideltä aamulla ja lähteä ajelemaan Karjaalle kuuden maissa. Entä jos en saisi unta illalla?
2. Pitäisikö ottaa omat aterimet mikrolounastani varten?
3. Entä jos Maija ei mahdu kanssani vessaan?
4. Miten saan kannettua meidän tavarat ja suunnittelemani illallispizzan hotelliin Maijan kanssa kun samalla pitää sitten ilmoittautuakin?
5. Entä jos Maija tekee tarpeensa hotellin käytävälle?
6. Voinko jättää Maijan huoneeseen kun käyn aamiaisella, vai saako se ns. slaagin?
7. Entä jos eväitä ei ole tarpeeksi?

Kaikki murheeni ratkesivat ja osa oli jopa aivan turhia. Ne jotka eivät olleet turhia ratkesivat huolellisen suunnittelun ja riskianalyysien tekemisen johdosta. Olimme voitokkaita. 

En ollut koskaan käynyt Karjaalla. Ilmeni, että sinne on yhtä pitkä matka kuin Kouvolaan ja yhtä helppo ajaa. Maija nukkui lähes koko matkan, mistä olin kiitollinen.

Karjaa osoittautui melkoiseksi metropoliksi

Koulutus järjestettiin somassa vanhassa talossa, ja meidän lisäksi mukana oli paljon söpöjä koiranpentuja. Maija on kurssin vanhin ja hurmaavan teininarttu. Päivät olivat vähän haastavia toisten koirien läsnäolon vuoksi, sillä Maija halusi pitää kaikkia silmällä ja piti myös huolen, että kaikki kuulevat hänen ongelmansa. Runsaalla namituksella Maija saatiin kuitenkin aika hyvin aisoihin ja uskoisin, että ensi kerta menee jo paremmin. Olihan se jännä tilanne itsellekin, mikä varmasti välittyi koiraan. Kahden päivän aikana Maija söi pussin pilkottua kanafilettä, pari pussia juustonameja ja kaksi lenkkimakkaraa. 

Kouluttajat Elisa Forsman ja Stina von Bonsdorff johdattivat meitä koirankoulutuksen saloihin ja loivat luokkaan tosi mukavan ja avoimen fiiliksen. Kävimme läpi teoriaa, ja opettelimme käyttämään naksutinta. Kaikkein hauskinta oli treenata oman koiran kanssa. Maija oli innokas oppija ja hoksasi jutut nopeasti. Koiran onnistuminen oli tosi motivoivaa ja onnellista puuhaa. Harjoituksia ei olisi millään malttanut lopettaa. 

Olin ollut vähän skeptinen naksutinkoulutuksen suhteen, koska olen ajatellut, että se on jotenkin tosi työlästä ja sitovaa ja hankalaa. No olin väärässä. Se onkin todella palkitsevaa ja loogista, molemmille. Olen todella innoissani ja koska Maija hoksasi sen jujun helposti, niin tuntuu, että kyllähän sille pystyy nyt opettamaan sitten ihan mitä tahansa sen naksuttimen kanssa.

Hotellilla oli nätti paatti

Koulutus oli kaksipäiväinen, joten yöksi kirjauduimme onnistuneesti hotelliin pizzamme kanssa. Hotelli oli Tammisaaressa meren rannalla ja siellä oli nättiä ja sopivan rauhallista. Maija oli ensiluokkainen hotellivieras. Vieras ympäristö jännitti, mutta tosi kivasti siihenkin sopeuduttiin. Aamiaisellekin pääsin lähtemään ihan hyvin mielin. Varmaan yövymme samassa hotellissa ensi kerrallakin.

Yöunet maistuivat molemmille.

Toisen koulutuspäivän jälkeen ajelimme kotiin ja kyllä väsytti. Maija rentoutui kunnolla vasta täällä kotona ja tänään onkin lepäilty aika paljon. Treenattukin on ja hyvin mennyt. Tuntuu, että parin päivän tiiviin yhdessäolon ja puuhailun tuloksena minun ja Maijan suhde on vahvistunut. Hyvä se on aina ollut, mutta jotain extraa on tähän nyt tullut. Hyvä mieli jäi siis ekasta kerrasta .