Höpökoira

Tässä on Maija. Maija iloitsee letkusta. 

Tässä on Sanna. Sanna harjoittelee rauhoittavia signaaleja. 

Se tapahtui muutama päivä sitten iltalenkillä. Maija sai vainun siitä ihanasta naapurin koirasta, siitä punaturkkisesta ja pitkäjalkaisesta. Kiihtymys seurasi ja Vernemme, leikattu uroksemme, ymmärsi, että kas tässähän tapahtuu nyt jotain. Verne kaartoi Maijan viereen ja vähän kuiskutteli siinä korvaan ''hei minäkin olen punertava''.  Kotipihaan päästyämme koirat pääsivät vapaaksi ja siitähän alkoi loppuillan kestänyt piehtarointi ja irstastelu. Se kesti kolme päivää ja kyllä täytyy ihailla Maijan pitkämielisyyttä meidän pientä eunukkiamme kohtaan. Vasta iltaisin Maijaa alkoi jo vähän ärsyttämään jatkuva jyystö. Täytyy myös ihailla Verneä, vaikka hän on leikattu ja pieni, niin hän uskoi oman punertavan turkkinsa tuomaan viriliteettiin niin kovasti, että yritti saada tähän maailmaan jälkeläisiään. Nyt koiramme ovat rauhoittuneet ja ennenkuin kukaan huolestuu niin kerron, että kertaakaan Verne ei osunut ''sinne''. Kaikkialle muualle kyllä.

Mä oon sun koirakaveri ja bailaan sun kaa koko päivän

Tämä juoksujuttu on kyllä ollut todella ärsyttävä hetki elämässäni. Tuo eräs on ollut niin hormoniensa vallassa, että kun olen jotain yrittänyt hänelle opettaa niin olen saanut vastaukseksi pitkän tuijotuksen ja hyvällä lykyllä näyttävän poistumisen. Tässä samalla olen yrittänyt sisäistää kiintymysvanhemmuuden oppeja koirankasvatukseen. En ole koskaan ollut hirmuhallitsija mitä tulee lapsiin tai eläimiin, voin kertoa, etten ole tämän talon alfanaaras. En ollut alfanaaras edes silloin kun asuin yksin. Mutta on ollut vähän hämmentävää ihan tietoisesti yrittää opetella keinoja, jotka pohjautuvat keskinäiseen kunnioitukseen ja eri lajien välisen erilaisuuden hyväksymiseen, kuin perinteiseen apinointiin, mitä ihmisenä tulee tehtyä. Sitten kun Maikki osoittaa mieltään, niin on ollut vaikea päästää irti laumanjohtaja-ajatuksesta ja keskittyä kumppanuuteen.

Tästä kiintymyysvanhemmuudesta vielä, että meidän perheessä on sitä kasvatussuuntaa käytetty meidän lapsiimme. Ja en voi sanoa olevani kauhean erinomainen vanhempi, mutta on yksi asia missä olen todella hyvä ja se on lasten nukuttaminen. Siinä ollaan sellaisella taajuudella lapsen kanssa, missä minun on helppo toimia. Ja se taajuus on aika primitiivinen. Täytyy olla hyvin läsnä ja vaistota missä väsymyksen vaiheessa lapsi on. Kun ollaan läsnä siinä herkässä tilanteessa missä toinen on unen ja valveen rajamailla niin siinä on jotain samanlaista kuin millaista on kommunikoida eläimen kanssa. Vastasyntyneet menevät muuten ihan tähän samaan kategoriaan. Se, että aikuisena ihmisenä pääsee siihen herkkään tilaan vaatii harjoittelua ja, jotta pystyy vaistoamaan toisen elävän olennon fiiliksiä on arkielämän hössötyksessä välillä täysin mahdottoman tuntuista. Silloin kun se onnistuu, niin se on hienoa. Että jos teidän lapsillanne on nukahtamisongelmia, niin voitte tuoda heidät minulle.

He ovat samankuvioisia

Olen opiskellut koirien rauhoittavia signaaleja ja kun Maija on ollut ns. pois pelistä, niin olemme sitten harjoitelleet niitä tosi paljon. Rauhoittavat signaalit ovat olleet jokseenkin tuttuja jo entuudestaan. Meidän Verne on aina ollut todella taitava ja suurieleinen koiranpuhuja, mutta Maija on vähän hienovaraisempi. On ollut ilahduttavaa, että olen saanut Maijan ajoittaisia hulluuskohtauksia vähän rauhoitettua elehtimällä. Erityisen mukavaa on ollut huomata kun Maija viestittää minulle ja olen hoksannut. Hyvin todennäköisesti tälläkin kertaa Maija on opettanut minulle enemmän, kuin minä hänelle.