lauantai 30. huhtikuuta 2016

Koirasynttärit!



Tässä on Maija. Maijalla on synttärit.






Tässä on Sanna. Sannalle ei ole kakkua. 





Mitä yhteistä on Maijalla ja Sannalla? No, molemmat ovat horoskoopiltaan härkiä. Maija saa viettää synttäreitään ensin ja juuri tänään Maija täyttääkin yhden vuoden! Meillä on koirakaveri jack russell Ronja kylässä ja onkin vietetty kunnon koirasynttäreitä kolmen koiran voimin. Koirat ovat telmineet pihalla ja iltaruuaksi on tarjolla maksalaatikkoa, nakkeja ja rahkaa. Lahjaksi Maija sai Ronjalta luita ja kunhan emäntä tästä kerkiää, niin haetaan vielä kunnon ison tytön valjaat kaupasta. Onnea Maikki! <3


Tampereella on tänä viikonloppuna kansainvälinen koiranäyttely ja kävin siellä Ronjan ja hänen omistajansa kanssa näyttämässä Ronjaa. Tai siis minä olin vain hengaamassa. Olin totaalisen haltioitunut niistä kaikista koirista. En ole koskaan ollut koiranäyttelyssä, ja se oli kuin olisin kuollut ja päässyt koirataivaaseen! En varmaan koskaan ole ollut niin onnellinen kuin siellä niiden satojen koirien keskellä! Ne koiranäyttelyihmiset on kyllä ihan pimeitä, mutta voi miten ihania koiria. Ronja sai arvosanaksi ''erinomainen'' nuorten narttujen sarjassa. Onnea Ronja!

Meidän kotitreenit ovat edistyneet vaihtelevasti. Namilauta tuottaa vähän päänvaivaa ja eräskin kerta Maija nuuskutteli antaumuksella kynttiläkuppeja, jotka olivat jääneet lattialle, namilaudan reikien sijaan. Maijan juoksut ovat tulleet kriittiseen vaiheeseen, jolloin hänellä on ollut enimmäkseen naapurin akita/rottweilermix mielessä. Tyyppi vetää ja huutaa tuolla lenkillä jos vaan saa siitä uroosta vainun. Lisäksi hän pissii niin paljon, että itse en ymmärrä mistä sitä enää edes tulee. Odotan kovasti aikaa kun vien Maijan steriloitavaksi...

Juhlikaamme nyt kaikki Maijan synttäreitä ilmapalloin, serpentiinein ja jos vaikka skumpat vielä poksautettaisiin auki. Ensi kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti